Linnankosken lukion uusi lukuvuosi starttaa uusilla puitteilla mutta vanhoilla kuvioilla. Tuntuu kuin kunnon kesä olisi vasta nyt päässyt kelien puolesta vauhtiin. Nautitaan auringosta, onhan meillä sentään välitunnit ja siirtymät WSOYn ja Ruusupuiston välillä!
Piispankadun varrelta - Ruusupuistosta ja LyPan sisäpihalta - löytyy pääosa lukion käytössä olevista luokista.
Kansliaan käy monen opiskelijan tie heti koulun alkupäivinä. Parakki A, Ruusupuistossa LyPan pihan puolella.
Opettajatkin pitävät "välitunti"paistattelusta!
LiLun "House bänd" ilahdutti avajaisissa jykevällä soitannollaan. Tällä beatilla oli hyvä jatkaa koulupäivää.
Opiskelijakunnan hallitus julisti koulurauhan. Lukion teema on tänä vuonna yhteisöllisyyden vaaliminen ja muiden huomioiminen. "Moi, mitä sulle kuuluu?" Otetaan kaikki mukaan, annetaan aikaa toisillemme. Hyvistä sanoista tulee hyvä mieli niin itselle kuin toisellekin. Kierrätetään tätä hyvää - eikä maksa mitään!
Rehtori kertoi remontin viimeiset kuulumiset: tämän hetken tieto on, että aikaisintaan ensi lukukauden syysloman jälkeen voisi olla mahdollista palata LiLun rakennukseen. Varmasti meidän kaikkien toivomus on, että tehdään huolellista ja hyvää työtä. Siinä ei muutama kuukausi sinne tai tänne tunnu missään.
Hyvää uutta lukuvuotta kaikille lilulaisille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti