keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Kehu lapsi/nuori kerran päivässä!


Ihanuusteorian ymmärtämiseen tarvitaan enemmän sydäntä kuin aivoja. Kyseessä on teoria, jonka pikkulapsikin tajuaa. 

"Jokaisella lapsella ja nuorella tulisi olla oikeus huomata, ettei täällä maailmassa tarvitse koko ajan pelätä ja olla huolissaan ja että hän on rakastettava juuri sellaisena kuin on, kaikkine virheineen. Keskeneräisenä. Ihanaksi voidaan kasvaa ja kasvattaa. Ihanaksi voidaan myös oppia ja opetella. Ja kaikista hienointa ihmisen ainutkertaisessa ihanuudessa on se, että se ei ole kenenkään muun ihanuudesta pois."
Ihanuusteoria - Lotta Hällström 2008


Ensimmäinen kannusta ja kehu - tilaisuus järjestettiin Linnankosken lukiolla keskiviikkona 1.2.2012, jossa Lotta Hällström, sairaanhoitaja ja yhteiskuntatieteen maisteri, käsitteli lapsen ja nuoren itsetunnon, mielenterveyden tukemista sekä erilaisten ongelmien ehkäisyä "ihanuusteorian" avulla. Tilaisuus on kohdennettu kaikille lasten ja nuorten kanssa oleville aikuisille. 

Lotta Hällström tietää mistä puhuu. "Olen ylpeä sinusta!"
Kiitos, kannustus, kehu ja tsemppaus ei saisi olla niin harvinaista koulussakaan.
Positiivisilla odotusarvoilla saadaan aikaan positiivista tulevaisuutta.
Kiitos Marianne, että järjestit tämän vanhempainillan. Voimauttavaa, kertakaikkiaan!!!!

http://www.youtube.com/watch?v=g9G3eLKkAyM&feature=results_video&playnext=1&list=PL1F67E4FDB38C05A0



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti