maanantai 26. maaliskuuta 2012

Viimeinen yo-kirjoituspäivä tälle keväälle

Lauriina päätti kevään 2012 kirjoitusurakkansa C-venäjän kokeeseen. Varsin tyytyväisen oloisena kokelas muisteli kokeen aiheita. "Tuntuu ettei muista enää mitään... mitä siellä nyt kysyttiin?". Teksteissä oli mukana kiinalaisen naisen kasvatusmenetelmiä ja kirjoitelmassa pyydettiin kirjoittamaan kirje ystävälle. Myös jatko-opiskelupaikkojen paremmuutta vertailtiin. "Ei tuntunut ylivoimaiselta, ihan hyvä koe", sanoo Lauriina.

Samaa mieltä on Abitreenien sivustolla "ahkerabi93": "Mulle jäi toisi hyvä mieli! http://abitreenit.yle.fi/

"Eväät riittivät hyvin. Paras valinta oli termospullollinen teetä! Se virkisti! Omppu ja irtokarkkeja jäi jopa syömättä" Lauriina sannoi 5,5 tuntia kestäneen päivän päätteeksi.

Tämän kevään ylioppilastutkinnossa on ahertanut vajaat 42 000 kokelasta, kertoo Ylioppilastutkintolautakunnan tilasto. Nyt he kaikki voivat huokaista helpostuksesta: Ohi on!

Uusi kirjapino odottaa monella seuraavaa opiskeluurakkaa. Edessä on vielä pääsykokeet! Muutamat suuntaavat kesätöihin ja jotkut lähtevät "kevätlomalle". Hyvää kevättä kaikille abeille!!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti