sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Vuorovaikutusta ja yhteenkuuluvuutta lisää lukioihin!

Lukioiden täytyisi enemmän panostaa avoimeen vuorovaikutukseen ja rakentaa yhteenkuuluvuutta!

Tuija Anttilan (KT, Lapin yliopisto) väitöksen mukaan lukiolaiset kokevat ylioppilaslakin saavuttamisen tärkeämmäksi, kuin tutkinnon arvosanat. Lukion kannustava oppimisympäristö vaikuttaa oppijaidentiteetin vahvistumisen kautta itseluottamuksen kasvamiseen, joka taas lisää opiskelumotivaatiota ja opinnoissa menestymistä. Lukiolainen arvostaa valinnanvapautta, joka tukee heitä itseohjautuvuuteen.

Anttilan mielestä avoimen vuorovaikutuksen ja yhteenkuuluvuuden rakentamiseen tulisi lukioissa panostaa enemmän. Pelkkä oppimistulosten arviointi ei vielä kerro lukion hyvyydestä paljonkaan. Itseluottamuksen kasvaminen yhdessä opiskelu- ja ajattelutaitojen kehittymisen kanssa luovat vahvan perustan sille elinikäisen oppimisen ajatukselle, että haasteista selvitään ja tavoitteet saavutetaan.

Tämän tutkimuksen tulokset vahvistavat omia ajatuksiani opinto-ohjauksen ydintehtävästä. Aloittavana OPOna muistan, kun vanhempi kollega summasi kahvipöytäkeskustelussa OPOn työn tärkeimpiä asioita. Hän kertoi, että ”mitä vanhemmaksi hän tulee, sitä enemmän hän luopuu numeroiden yksioikoisesta tuijottamisesta ja pääsykoekirjojen ja –pisteiden pläräämisestä”. Tämän jo kokeneen OPOn mielestä oli tärkeämpää kehua oppilaita muistakin kuin koulusaavutuksista, huomioida heitä positiivisesti (”Hei, sulla on uus kiva väri tukassa!”) ja kiittää hyvin tehdystä työstä.

Itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen on OPOn työn perusmantra. Se ei tarkoita, että lukiolainen jätetään oman onnensa varaan selviämään lukioaikaisesta suunnittelusta. Parhaimmillaan niin opiskelun kuin uravalintojen ohjaaminen on kuuntelua, kannustamista ja vaihtoehtojen pohtimista yhdessä opiskelijan kanssa.
Harvemmin OPO-porukoissa enää törmää niihin, jotka omaa rintaansa röyhistellen kertovat miten he ovat ”ohjanneet” omat opiskelijansa lääkikseen, oikkikseen tai opiskelemaan ulkomaille eksoottisiin yliopistoihin. Jokainen jatkokoulutusvalinta on nuoren itsensä tekemä ja toteuttama. Missä määrin hänen ympärillään olevat ihmiset (koti, ystävät, opettajat, OPO) ovat siihen olleet vaikuttamassa, on loppujen lopuksi sivuseikka. Kuinka paljon nuo tukijoukot ovat jaksaneet kuunnella, kannustaa ja tehneet opiskelemisen mahdolliseksi, on paljon tärkeämpää. Vastavalmistuneen ylioppilaan tärkein ase hänen astellessaan kohti elämän eteen tuomia esteitä on ymmärrys siitä, että niistä selvitään.

Väitöstutkimusta tehdessään Tuija Anttila kertoi itse joutuneensa tarkistamaan omaa hyvän opettajan määritelmäänsä (Opettaja 23/2013). Jos opettaja uskoo itse siihen, että hänen panoksensa motivoida ja auttaa oppimista on merkittävä, se mahdollistaa oppimista edistävän ympäristön ja ilmapiirin syntymiseen.

Vastaavalla tavalla voisi uskoa myös laadukkaan opinto-ohjauksen toimivan. OPOn panostus lukion yhteisöllisyyden kasvamiseen, me-hengen positiiviseen kehittymiseen ja oppimismyönteisen ilmapiirin syntymiseen ei mene hukkaan. Jokainen lukiolainen ei voi olla huippuopiskelija arvosanoilla mitattuna. Jokainen lukiolainen on sen sijaan osa lukioyhteisöä, jossa tehdään työtä, opitaan ja kasvetaan ihmisiksi – yhdessä. Lukioaika jättää mieleen tärkeitä merkkejä siitä, millainen minä olen. Hylätty arvosana on parhaimmillaan mahdollisuus löytää itsestään sinnikkyyttä ja periksiantamattomuutta.  Onnistuminen muissa kuin akateemisissa näytöissä tulisi olla yhtä tärkeää ja merkillepantavaa kuin laudaturien kirjoittaminen. Lisää koulumusikaaleja! taidenäyttelyjä! rock-konsertteja! näytelmiä! ja yhteisiä juhlia ja tapahtumapäiviä! Hyvä meidän lukio!