maanantai 9. joulukuuta 2013

OPKH:n joulupuuhia


 OPKH:n (opiskelijakunnan hallituksen) tontut puuhailivat omia jouluyllätyksiään kellarissa. Juuri oli pidetty kokous ja päätetty mm. kevään yleiskokouksesta. Niistä kuullaan myöhemmin.

Opiskelijakunta on tiiviisti mukana myös toteuttamassa alkuviikosta (ma-ti) toteutettavaa arviointikyselyä. Kyselyyn vastaavat päivälukiolaiset, aikuislinjalaiset ja henkilökunta. Ensimmäisiä tuloksia saataneen jo ennen joulua - lopulliset analyysit tehdään tammikuussa.






Muistakaa siis tulla vastaamaan arviointikyselyyn! Ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat pyydetään ohjausryhmittään tiistain ensimmäisen oppitunnin aikana ATK-luokkiin. Abit antavat "äänensä" toisen oppitunnin aikana. Kakkoset ovat jo vastausvuoronsa hoitaneet maanantaina. Jokaisen mielipide on tärkeä! Emme halua vain tietää mikä toimii koulussamme hyvin vaan myös kartoittaa, millaiset asiat vaatisivat korjausta tai parantamista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti