perjantai 17. kesäkuuta 2011

Projekti "Aikuislinja" lähenee loppuaan

31.7.2011 loppuu omalta osaltani 4,5 vuoden mittainen projekti "Aikuislinja".
Syksyllä palaan päivälukion täysipäiväiseksi opinto-ohjaajaksi! JIHAA =)

Seuraavat kuvat kertovat jotain projektiin liittyvistä tunnelmista.

Lokinpoikanen lukion takapihalla 15.6.2011
Onko Joken pyörä pysäköity oikeaan paikkaan?
Aikuislinjan rehtorin ja apulaisrehtorin taival alkoi aika yllättäen helmikuussa 2007. Melkoisen kylmiltään huomasin olevani ensimmäisenä työpäivänä huutamassa sisään ruotsin ylioppilaskirjoitusten kuunteluihin osallistuvia 3 kerroksen kielistudion ovella. Pelottomana kuin pariviikkoinen 


lokinpoikanen! Ihan kauheasti en ehtinyt miettiä mitä pitäisi tehdä - jotenkin siitä selvittiin. Onneksi kaikki ylioppilaskirjoituksiin liittyvät asiat oli hoidettu viimeisen päälle hyvin; minun vastuulleni jäi ensimmäisen kevään aikana vain tekninen toteutus.

Kaksi ensimmäistä vuotta oli hallinnollisesti haastavia: tuolloin Aikuislinja oli vielä itsenäinen oppilaitos. Budjetit, kurssimäärät ja resurssit, kurssitarjottimen laadinta, opettajien palkkaukset ja tuntiopettajien hankkimiset olivat minulle täysin tuntemattomia asioita, joita yritin parhaani mukaan opetella. Onneksi sentään olivat Aira, Erkki ja Kati, joita ilman en olisi selvinnyt edes huonosti em. asioiden hoitamisesta! Kuin olisi pistetty ajamaan aivan liian suurta (punaista!) moottoripyörää mutkaiselle tielle - kurvin lähestyessä kääntää ohjaustankoa (luultavasti) oikeaan suuntaan ja toivoo parasta!

Syksyllä 2007 Aikuislinjan opettajakunnan suurin huolenaihe oli Aikuislinjan (itsenäisen lukion) yhdistyminen Linnankosken lukioon ja sitä myötä rehtorin viran muuttuminen apulaisrehtorin viraksi - ilmassa oli ajatuksia ja pelkoja koko Aikuislinjan lopettamisesta. Muutosvastarinta lukioiden yhdistämiseen oli melkoista - eikä siitä ehkä vieläkään ole tunnetasolla selvitty. Itselleni on ollut ilmiselvää, että itsenäisenä lukiona Aikuislinja ei olisi enää tänäpäivänä olemassa! Liian pienet kouluyksiköt näivettyvät nykyisten tehokkuuslukujen taistelussa. Yhteisen koulun hallinnon alla toimiminen on tuonut - ja vastaisuudessa tulee entistä enemmän tuomaan! - monenlaista synergiaa, josta hyötyvät molemmat koulut. Tämä työ on nostettu LiLussa myös ensivuoden kehittämiskohteeksi!

2009 elokuun alusta alkaen Linnankosken lukion aikuislinja lakkasi olemasta itsenäisenä lukiona. Aikuislinja on toiminut siitä alkaen Linnankosken lukion alaisuudessa. Tuolloin myös rehtorin virka muuttui apulaisrehtorin viraksi. Minun kohdallani tämä tarkoitti opetusvelvollisuuden lisääntymistä niin, että sain hoitaakseni 40% päivälukion opinto-ohjauksen lehtorin virasta.

 Kaksi viimeisintä vuotta on ollut kuin ajaisi ruosteisella autolla pitkiä päivämatkoja! Matkataipaleet ovat olleet pätkittäisiä ja suunnitelmat on tehty ilman karttaa tai navigaattoria: tulevaisuudesta on ollut aika-ajoin olemattomasti tietoa.

Aikaa ei vain ole riittänyt kaikkeen. Remonttia olisi pitänyt tehdä mutta seuraavan päivän haasteet ja niistä selviäminen on saanut lähtemään taipaleelle ilman huoltotöitä. Ajon aikana kuuluvat kolinat huolestuttivat, mutta katseen pitäminen tiukasti vain näkyvissä olevassa maantiessä on jotenkuten auttanut selvittämään etapin toisensa jälkeen.

Vuodenvaihteessa 2010-11 tittelini muuttui vs:stä vt:ksi. Hallinnollinen ratkaisu oli nostaa virka-rehtorius "hyllylle" ja tehdä aikuislinjan apulaisrehtorin vakanssista "toimeen kuuluva apulaisrehtori". Perusteluna (ja ihan aiheellisena sellaisena) oli, että saman koulun apulaisrehtorin työt eivät voi olla toisistaan poikkeavasti järjesteltyjä.  Tilapäisesti asia on ratkaistu niin että LV 2011-12 ajan tehtävää hoitaa biologian opettaja Tea P. Aika näyttää, millainen pysyvämpi ratkaisu saadaan aikaan.
Mikey K, Niko R, Ronny L ja Ilari E (lilulaisia kaikki!)ovat
pelaajien kärkikastia porvoolaisten Butchers-joukkueessa!

Tällä hetkellä olo on kuin uuteen pelikauteen valmistautuvan joukkueen pelaajalla!

Kollegakseni (Marketta P:n sijaiseksi vuoden ajaksi) tulee vanha tuttuni Maija P Helsingistä. Odotan häneltä paljon hyviä kehittämisideoita lukion ohjaukseen: ulkopuolisin silmin tehtyjä, tarkkoja havaintoja siitä, mitä voisimme ohjauksessa kehittää tai tehdä toisin. Luulen, että "heitto- ja juoksupeli" sujuvat ja pelistrategioitakin ehditään laatia. 

M P:n kiitoksiin vastasin rutiininomaisesti: "Mutta
tämähän on vain minun työtäni!" - Silti tuntui hyvältä!
Kiitos kiitoksista!
Työhuoneeni on puolittain jo siirtynyt Tuula L:n entiseen huoneeseen ja luopumisprosessi on meneillään.

Paljon jäi mieleenpainuvia muistoja Aikuislinjan vuosilta. Ahdistavimpina ne tilanteet, jossa ei osannut toimia riittävän joustavasti ja oikeudenmukaisesti opettajakunnan suuntaan tai esitti ylimitoitettuja vaatimuksia.  Iloisimpina ja liikuttavimpina joidenkin opiskelijoiden onnistumiset ja päämäärään pääsemiset!

Tästä taisi nyt tulla tähänastisen Blogini pisin tilitys!
Ne teistä, jotka olette kahlanneet tänne saakka - laittakaa kommentti tai tykkäys. Bloggaajakin tarvitsee palautetta ;-)

Heinäkuun 1. päivästä jään kesälomalle ja palailen koululle viimeistään 15.8.!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti