Kevään viimeiset päivät ovat täynnä touhua: tähän keskiviikkoon mahtui palautuspäivä, OPOjen kahvitilaisuus Cabriolessa, kevätkirkko, opettajainkokous ja Stagen fanibusssin lähtö finaaliin. Kuvakoosteessa tilanteita ja tapahtumia päivän ajalta.
Tuulan kiitosruno kollegoille:
Kaikkea muuta ihminen saa harjoitella paitsi tärkeintä: elämistä.
Sitä ei voi harjoitella.
Se on vain jokaisessa läsnäolevassa hetkessä osattava.
Ja koska yksikään menneistä hetkistä ei tule takaisin,
paraskaan harjoittelu ei muuttaisi mitään: tämä hetki tapahtuu vain kerran.
Ehkä siinä onkin ainoa asia, joka minun on tarvis oppia: olla läsnä hetkessä, joka on tässä.
Kaikki muuhan juuri nyt on elämätöntä elämää.
Mutta mitä siihen tarvitaan?
Mitä tarvitsen ollakseni läsnä hetkessä?
Mistä on peräisin tämä hämärä tunne, että aina pitäisi olla jotain muuta,
aina minusta tai maailmasta ympärilläni puuttuu jotain oleellista...
Ehkä suurin taito elämässä ei olekaan se että saa kaiken mitä haluaa.
Ehkä suurempaa on osata haluta sitä mitä saa.
Ei tyytyä siihen, vaan olla siitä.
On kaiketi jokin syvä salaisuus siinä, että elämä
on aina sietämättömän keskeneräistä.
Epätäydellistä, vain harvoin, ohikiitäviä hetkinä,
sellaista kuin toivoin.
Mitä minä teen elämän sietämättömälle keskeneräisyydelle?
Tappelenko vastaan ja vaadin jotain muuta.
Kärsin ja kiukuttelen aina kun epätäydellisyys sohaisee elämääni. Kuvittelen mielessäni, millaista olisi ollut jos kaikki olisi ollut "oikein",
ja vuodatan vuolaita kyyneleitä todellisuuden ja kuvitelmien
välissä olevan pohjattoman kuilun täydeltä.
Vai onko niin ettei elämä olekaan epätäydellistä?
Vain minun ymmärrykseni elämän syvyydestä ja rikkaudesta on.
Heli Karjalainen, Odota minua, elämä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti