perjantai 7. lokakuuta 2011

Korkeakouluhaku muuttuu 2013

 Korkeakouluhaun muutokset on lykätty kevääseen 2014! 
Kts. alla oleva linkki.
Ihan hyvä, että on otettu aikalisä.
Tämä asia pitää hoitaa niin, etteivät hakijat joudu tekemään hakujaan summamutikassa! (22.3.2012)
http://www.oph.fi/oppijanpalvelut/hanketietoa/korkeakoulujen_sahkoinen_haku

Korkeakouluseminaarissa 5.-7.10.2011 käsiteltiin kahta pääteemaa: yhteishaun muuttumista vuonna 2013 ja kansainvälisyyttä.

OPO-silmälasien läpi katsottuna hakujärjestelmän muutos lupaa aikaisempaa yhdenmukaisempaa ja selkeämpää hakujärjestelmää. Uhkakuvien puolelle nousevat entistä "tiukempi" sitoutuminen valittuun alaan ja koulutussuunnan myöhemmän vaihtamisen rajatut mahdollisuudet.

Muutosehdotusten mukaan uusien ylioppilaiden pääsyä korkeakouluihin helpotettaisiin kiintiöimällä ensimmäistä koulutuspaikkaansa hakevat. Tämä varmasti lisää suoraan lukiosta hakevien sisäänpääsymahdollisuuksia. Pullonkaulat eivät kuitenkaan hetkessä häviä. Lisääntyvätkö välivuodet siksi, etteivät ylioppilaat ota mitään koulutusppaikkaa vastaan säilyttääkseen "päävalinnan" mahdollisuuden myös seuraavalle hakukierrokselle?

Satamaan ryhmittyneitä rekka-autoja katsellessa tuli hakematta mieleen "tiukka ohjausjärjestelmä", minkä avulla autot lastataan laivoihin mahdollisimman kustannustehokkaasti: ei ajan- eikä tilanhukkaa!
" Kannelle 3" ohjatut eivät merimatkan aikana voi vaihtaa "kannelle 1", selvähän se. Ollaanko korkeakouluihin hakemisesta/pääsemisestä tekemässä samantyyppinen tiukka logistinen järjestelmä, jossa unohdetaan, että laiva onkin lastattu ihmisillä - heidän toiveillaan, haluillaan ja elämällään - ja taivaanrannassa häämöttävillä unelmillaan? Elämällään, johon kuuluvat suuret, ennustamattomat muutokset kuten syntymä, kuolema, rakastuminen tai sairastuminen? Voiko 19-vuotias ylioppilas tehdä "sitovia" päätöksiä elämänsä suhteen heti painettuaan valkoisen lakin päähänsä?

Suunnitelman mukaan hakija asettaa kuusi (6) korkeakoulupaikkaa ensisijaisuusjärjestykseen. Yksi opiskelija voi saada hakukierroksella vain yhden (1) korkeakoulupaikan (AMK:sta tai yliopistosta), jonka joko hyväksyy tai hylkää. Jonotuksen mahdollisuus on vielä täysin ilmassa! Otettuaan paikan vastaan hakija menettää oikeutensa hakea "päävalinnassa" uutena ylioppilaana.

Kansainvälisyys oli vahvasti mukana laivaseminaarin ohjelmassa.
Mukava video Helsingin yliopistosta - joka valaisee vähän myös suomalaisuutta - löytyy osoitteesta:
http://www.youtube.com/watch?v=rU232NPDVtQ
(Videota katsellessa on toki hyvä muistaa, että se on tehty tarkoituksella rekrytoida ulkomaalaisia opiskelijoita Suomeen.)

Sain keskustella useampien Suomessa opiskelelevien ja Suomesta ulkomaille vaihtoon lähteneiden opiskelijoiden kanssa. Kaikkien ensimmäinen "teesi" oli se, kuinka hyvä päätös vaihto-opiskeluun lähteminen oli! Ja kuinka juuri se maa, jonka oli valinnut opiskelunsa kohteeksi, oli paras mahdollinen! Kannattaa siis lähteä - oikeastaan mihin tahansa! Kansainvälistyminen antaa näkökulmaa ja motivoi opiskelemaan!

Tukholmassa ehdimme piipahtaa katsomassa Viikinkien historiaa Historiallisessa Museossa - kansainvälisyyttä yli 1000-vuoden takaa:
http://www.historiska.se/
Käy tsekkaamassa, mitä nimesi tarkoittaa! - mikäli nimesi on viikinkinimi. Minulle hakukone kertoi, että "Asta"-nimi löytyy aikaisemmillaan 1370-luvulta kirjallisista lähteistä. Nimi on lyhennys muodoista Astrid ja Augusta - rakkaus, rakastettava. Sopii minulle :-)

Tämän päivän kansainvälisyys ei ole vain yliopistojen tai korkeakoulujen opiskelijavaihtoa. Tulomatkalla Tukholmasta jaoimme laivan n. 600 jalkapallofanin kanssa. He olivat menossa katsomaan maaottelua "Suomi-Ruotsi". Nämä pojat poseerasivat kuvaa varten ihan mielellään - menossa on "vastustajan peloittelulaulu" nimeltään " Finjävlar!".


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti