sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Kurki (Grus grus)


Kiinassa kurki on pitkäikäisyyden vertauskuva
Kurki tunnetaan tavastaan muuttaa keväisin ja syksyisin suurina auroina. Kurkeen on vanhassa suomalaisessa mytologiassa liittynyt viisaus ja pitkä ikä. Tämä uskomus pitää paikkansa ainakin siltä osin, että kurki on lintumaailmassa yksi pitkäikäisimmistä lintulajeista. Se saattaa elää jopa 20-30 vuotta. Kurki on Euroopan Unionin lintudirektiivin suojeltava laji.

Kurki on Japanin kansallislintu. Se symboloi onnea ja luotettavuutta. Kurjen sanotaan elävän 1000 vuotta.

Origami tarkoittaa japanilaista paperintaittelua ja sen tuloksena syntynyttä paperiesinettä. Paperintaittelu on alun perin lähtenyt liikkeelle Kiinasta, josta se levisi jo varhain buddhalaisten munkkien mukana Japaniin.

Paperin kunnioitus lienee ollut lähteenä sille origamin alkuperäiselle ajatukselle, että taiteltu paperi houkuttelee kami-hengen paikalle. Tämä henki sitten puhdistaa ja karkoittaa pahat henget - se merkitsee pyhän paikan, johon kami laskeutuu. Ns. "tuhannen kurjen" origami-joukko pyhittää nykyisinkin esim. Hiroshiman uhrien muistoalttaria. Hawaijilla morsian taittelee 1001 paperikurkea taatakseen tulevalle avioliitolleen hyvän onnen.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Origami


http://www.brother.fi/g3.cfm/s_page/138140


Suomalainen sananlasku sanoo " Kunsa kuulet kurjen äänen, ällös mene järven jäälle!". Nyt ei voi mennä järven jäälle vaikkei kurjen ääntä kuulukaan. Katsele ympärillesi ja kuuntele luonnon varoituksia. Ilmaston muuttuminen tuo mukanaan vaikeasti ennustettavia sääilmiöitä, leutoja talvia ja kuumia kesiä. Mitä minä voisin tehdä että maapallo pelastuu? Miten pidän kurjet elossa ja luonnon tasapainossa?


Kurkien myötä Hyvän Uuden Vuoden toivotukset kaikille lilulaisille! Pitkää ikää, onnea ja rauhaa vuodelle 2012.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti