lauantai 15. marraskuuta 2014

Loppuviikko nro 46


 Lyhyt tiivistelmä kaikesta siitä, mitä LiLun marraskuun viikolle nro 46 mahtui. Aloitetaan R&J-musikaalista: tiiviit treenit ovat käynnissä. Kuvia treeneistä perjantai-iltapäivältä löydät lisätiedoista.
Koko koulun suosikki, Ollie Uudesta-Seelannista, oli viimeistä päivää LiLulainen. OPKH:n edustajat olivat hankkineet jotain pientä muistoa Suomesta (Reinot?). Ollie kertoi, että ehdottomasti parasta Suomessa on "pulla" ja pahinta taas "weather". Kiitos, Ollie, että olit täällä antamassa kansainvälistä tuulahdusta toiselta puolelta maailmaa.

Taisi olla keskiviikko- (tai torstai-?) aamu, kun koulumme opettajakunnan älyköt kokoontuivat arvioimaan Tuorilan munkkipossuja. Tämä on tarkkaa puuhaa! Tuote täytyy arvioida monipuolisesti ja mahdollisimman objektiivisesti. Yhteistyö sujui mutkattomasti: eipä haitannut yhtään, että raati koostui ikänsä puolesta opettajakunnan ääripäistä. 

Torstaina julkistettiin lukioita koskeva uusi tuntijako.
Paljon pitää maistella ja arvioida. Ensimmäinen suuntuntuma kertoo, ettei kovinkaan suurta uudistusta saatu aikaan. Ehkä perusteisiin kirjattu oppimiseen suuntautuminen, yhteistyö ja teemaopinnot tuovat uutta, raikasta tuulahdusta lukioihin.




Ja vielä tärkeä muistutus kaikille niille, jotka aikovat osallistua kevään 2015 YO-kirjoituksiin. Ilmoittautumisaika umpeutui perjantaina uusien suoritusten osalta. (Jos joku myöhästyi tästä, niin nopeasti kansliaan / RO:n / OPO:n juttusille!)

Korottajat ja uusijat saavat rauhassa odottaa maanantaina julkistettavia tuloksia ja ilmoittautua ensi viikon aikana.
 Lisätiedoissa mm. munkin lopullinen pistemäärä ja muuta teemoihin liityen...




 Ensimmäiseksi Mäntsälään! Torstaina 13.11. paikallisten yläkoulujen OPOt olivat järjestäneet Jatko-Opinto-Illan.

Riihimäen koulu

Riihimäen koululle oli kokoontunut lähialueiden toisen asteen oppilaitoksia esittelemään koulutustarjontaansa. En ollut koskaan aikaisemmin käynyt tässä koulussa ja ihmettelemistä riitti: niin valoisat, käytännölliset ja viihtyisät ovat tämän koulun tilat!
 Hieno vinkki kahvilasta: 9.-luokkalaiset olivat kahvin ja (perinteisten) mokkapalojen lisäksi tehneet tuhteja voileipiä! Moni vanhempi ja esittelijäpöydänpitäjä tarttui innolla tähän mahdollisuuteen. Aina ei tarvitse leipoa, joskus vanhempainillan osallistujat nappaavat kiinni tällaisiin vaihtoehtoihin.

 Ja sitten se Tuorilan munkkipossu!!
Uskomattoman monipuolisesti arvioitsijat (Master Chef - tasoa) kiinnittivät huomionsa tuotteen laatuun. Arvioitiin mm. "viskositeetti" ja "raajojen rapeus", "jälkimaku" ja "täytehillon sopivuus".

Simo on viimeisiä viikkoja LiLussa, kohta saamme jättää hänelle haikeat jäähyväiset. Kolmisen vuotta on hän ollut ilostuttamassa kouluamme ideoillaan ja innostumisellaan. Simo ei ole "vain" matemaatikko, hän on myös äidinkielen opettaja. Simo kirjoittaa loistavia (matemaattisia mutta myös muuta) novelleja ja on aina mukana kun lähdetään luontoretkelle tai pelataan ope-porukassa koripalloa. Toivotaan, että joskus tulevaisuudessa hänen polkunsa johtaa takaisin Porvooseen ja Linnankosken lukioon!

Tässä perjantai-iltapäivän treenikuvia R&J-musikaalin harjoituksista. Onpa taas hienoa porukkaa koossa!! Saamme upean esityksen.

Muuten: kaikki muusikot ja ääni- tai tuottamistyöstä kiinnostuneet. Anu-musaope on kokoamassa ryhmää, joka lähtee tutustumaan
Metropolian musiikki 
alan koulutuksiin tiistaina 9.12. iltapäivällä. Ilmoittautua voi Anulle tai minulle. Itse pitää maksaa kyydit (n. 10 €).









 Ihmejuttuja Milla osaa tehdä kännykällään....
 Ja vielä viimeisenä: tuleva syksyn ylioppilas mallaa ylioppilaslakkiaan ja saa vinkkejä kampaukseen.
Syksyn kirjoituksen tulokset ilmoitetaan maanantaina ja lakkiaiset ovat perjantaina, 5.12. klo 11.00.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti