perjantai 5. joulukuuta 2014

Eläköön ylioppilaille ja itsenäisyydelle!

 Torstaina ehdittiin iltapäivällä järjestää lakkiaisten ja itsenäisyyden juhlan harjoitukset. Aika paljon tapahtui nopeassa aikataulussa.
Tässä Jesse harjoittelee ylioppilaan puhetta ja kuoro kokoontuu asemiinsa treenaamaan.

Seuraava kuva oli lakkiaispäivän päätepiste: kaikki uudet, onnelliset ja hymyilevät voittajat ovat saaneet todistuksensa ja ruusunsa.

Lisätiedoista löydät kuvia, mitä kaikkea tähän väliin mahtuikaan...




Koulun, myös lukion, tärkeimpiä pedagogisia periaatteita on harjoitteleminen. Pitää oikeasti tietää ja osata. Juhlaprotokollan treenaaminen on tärkeää, että jokainen tietää mitä tapahtuu ja mitä kuuluu tehdä. Rehtori-Kaisa opasti kädestä pitäen tulevia ylioppilaita juhlan kulkuun.                         Samalla tavalla tärkeää on, että esiintyjät tietävät roolinsa. Kuorolaiset kokoontuivat kenraaliharjoituksiin avaamaan ääntä ja kertaamaan lauluja.

 Airuet ovat tärkeä osa jokaista ylioppilasjuhlaa. Perjantaiaamuna hyvissä ajoin saapuivat juhlan toteuttajat: airuet, ääni- ja valoryhmäläiset, videokerholaiset, kuoro ja muut esiintyjät paikalle omiin asemiinsa. 




Finlandia-hymni. Sibelius ja Koskenniemi.





Täällä Pohjantähden alla, korkeimmalla kukkulalla Katson kauas kaukaisuuteen, tulet uniin uudestaan. Täällä Pohjantähden alla, taivas täyttyy purppuralla siitä suojakseni peiton minä itselleni saan.

Mona Rantanen soittaa viulua, Anu-musamaikka säestää.

 Kuoron "Treasure" svengasi hyvin. Jiri ja Anu komppasivat kuoroa.
















 Itsenäisyyden viestikapula, Vapauden viesti, siirtyi abiturienteilta toisen vuoden opiskelijoille. Porvoon sotaveteraanit ovat antaneet tämän viestin vuonna 2000 muistuttamaan siitä työstä, jonka aikaisemmat sukupolvet ovat itsenäisen Suomen hyväksi tehneet.

 Voittajien on helppoa hymyillä!

Onnea kaikille uusille, upeille ylioppilaille!      Onnea elämään!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti