lauantai 20. joulukuuta 2014

LiLun 2014 Joulu

 Tehdäänpä tämän joulun kuvakooste nurinperin. Aloitetaan jouluvesperistä ja pakitetaan soihtukulkueen kautta koulun joulujuhlaan.

Kello oli jo yli puolenyön, kun lukiolaiset kuuntelivat Hanna-pastorin sanoja: "Joulu syntyy pienistä asioista, jotka antavat rauhaa ja lohdutusta arjen keskelle."

Kuorolaisten päät olivat jo vähän (kuusen kanssa) kallellaan.

Opettajien Pop-Up kuoro esiintyi opiskelijoiden säestämänä.




Jatketaan kirkon kuvista soihtukulkueeseen.















Kuorolaisten joulusikermä - ja Kaisa-rehtori tanssin pyörteissä. Tätä ennen oli kuultu rehtorin joulusatu.

 OPKH arpoi viimeisen joulukalenteriyllätyksen. Vastaanottaja saa korinsa noutaa koulujen taas alettua.
Musikaalin topakat taustajoukot: Manu, Liisa, Anu, Leila ja Jaana. Kukkakiitokset hyvästä työstä!
















Seuraavat kuvat Ronja E:n otoksia juuri ennen juhlan alkamista viimeisistä äänenavauksista.

 Olli juontaa!


Pari pientä videonpätkää (toivottavasti) saan tänne myöhemmin. Toistaiseksi ne ovat jumiutuneena muistitikulle eivätkä tykkää siirtyä seltä mihinkään.



Onnellista joulua ja rauhaisaa uutta vuotta kaikille lilulaisille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti