perjantai 24. maaliskuuta 2017

Viikko 12 - paikasta toiseen

 Tämän viikon kuvat jäivät yksipuolisiksi. Se tässä paikasta toiseen kulkemisessa on, että kaikkea (esim.kameraa) ei aina tule pakattua reppuun kun liikkuu eri opetuspisteiden välissä. Teksteissä lisää viikon tapahtuma-antia.

Muusikkoja ja tutoreita on tullut kuvattua ahkerimmin. Parakki-B:n musaluokassa on treenattu niin "Music in March" -Rongossa iltaa varten kuin vedetty Seili-musikaalin harjoituksia.

Perjantaina oli toiseksi viimeinen YO-kirjoitusten päivä (reaali). Laskeskelin, että yli puolet osallistujista teki jo sähköistä koetta.





Viikko 12 on ollut täynnä opiskelua (viimeinen täysi opetusviikko ennen kokeita), ylppäreitä ja monen projektin töitä.



Kuvis-ryhmäläiset kävivät viikolla Kaapelitehtaalla tutustumassa Poliittisen valokuvan festivaali 2017: Ruoka / Post-Food 
näyttelyyn. Täällä olisi itsekin mielellään ollut mukana. Ruoka on tämän päivän ja tulevaisuuden iso juttu! Lukion opetussuunnitelmassa aihetta sivutaan monissa oppiaineissa: biologia, historia, terveystiede, kemia, maantiede, yhteiskuntaoppi... Kielten kursseilla on esillä ympäristöön ja luontoon liittyviä tekstejä ja sanastoja. Taisipa olla tämän päivän reaaliaineiden kokeissa useampia aihealuetta sivuavia tehtäviä!


LiLu-Treffien tämän jakson kilpailu on: "Tuli hyvä mieli kun..."
Vastausaikaa on pidennetty sunnuntai iltaan 26.3. saakka.
Vilkaiskaapa ja laittakaa omat mielen ilostuttajat jakoon.


Ilo on ollut seurata niin Rongon musiikki-iltaa "Music in March" kuin Seili-musikaalia varten treenaavia porukoita. Keskiviikkona koulupäivän jälkeen porukka jaksoi keskittyä ja paneutua läpimenoharjoituksiin. Paikalla oli näyttelijät, muusikot ja äänistä vastaavat. Iso kokonaisuus vaatii projektiin osallistujilta paljon. Sooloiluun ei tässä ole varaa, jokaisen täytyy tehdä oma osuutensa. Hienolta kuulosti jo tässä vaiheessa. Teksti on ajatuksia ja tunteita herättävä!
.


Tutoreiden kanssa on parin viikon aikana vedetty läpi koulutusjaksoa. Jokaisella tapaamiskerralla on ollut oma teemansa: kurssitarjotinopastukset, esittelyt yläkoululaisille, vanhempainillat, 1.vuosikurssilaisten neuvonta. Keskiviikkona käytiin (uudet ja vanhat) tutoreiden kanssa Zentrassa tutustumassa toisiimme. Hienoa uutta porukkaa on hakeutunut kurssille. Tutoreiden työ on mittaamattoman arvokas lisä koulumme toimintaan!






Perjantaina koulutuskertojen viimeisessä tapaamisessa tehtiin ryhmälle sääntöjä ja herkuteltiin! Jos joku kaipaa pekaaninpähkinä-kahvikakun reseptiä, se löytyy TÄÄLTÄ. 


Pientä listausta omista "hyvän mielen" jutuista tältä viikolta:
- Ope-kollega MM kertoi perjantaina, että oli juuri tehnyt viimeisen YO-valvontansa. Kysyin, miten hän juhlisti tapahtumaa. "Otin selfien valvonnan päätteksi." 😂
- Abit ilmoittelevat puuttuvista kursseistaan. Yksi heistä lähetti Wilma-viestin: "Homma hoidossa, kaikki on sovittu valmiiksi!" Mikäpä OPOlla ollessa. 😊
- Tutorit kehuivat kahvikakkuani maukkaaksi! Tästä sen aina huomaa, miten kiitos ja kehu saavat mielen maireaksi. Hyvin on mennyt kurssin opit perille, tai sitten ovat vain entuudestaan sympaattista ja positiivista porukkaa. 😃
- Ykkösvuosikurssin OPO-keskusteluissa tulee hyvä mieli vähän väliä. Tosi moni toteaa, että lukiovuosi on ollut positiivinen, on saanut oppia paljon uutta ja elämä on mennyt eteenpäin. Tällaista palautetta on hienoa kuulla ja jakaa eteenpäin! 😄
 

Koeviikon häämöttäessä muistakaa suunnitella: opiskelkaa hyvissä ajoin, kerratkaa. Viimetinkaan jättäminen tuo mukanaan turhaa stressiä. 
Tiistaina 28.3. tervetuloa mukaan Rongon musiikki-iltaan (pääsylippu 3 €), lipputulot käytetään banjon hankkimiseen. LINKKI

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti