maanantai 22. lokakuuta 2012

Ennakkoäänestystä kuntavaaleissa

 Äänestäminen oli tehty lukiolaisille helpoksi, kun Vaalibussi parkkeerasi koulun eteen ruokatunnin aikaan. Santeri kertoi, että kovin helppoa ei ollut päättää ketä äänestää. - Ehkä enemmän kuitenkin vaikutti puolue, sitten vasta ehdokas.



 - Sukupuolella ei ole niin väliä, sama onko mies vai nainen. Mutta äänestin nuorta (tarkennuksena, että nuori on alle 30 vuotias), Santeri kertoo.


 Opettajainhuoneessa Peter oli juuri tullut äänestämästä ja Marjut sanoi, ettei ole vielä äänestänyt.

Marjut oli käynyt kysymässä asiaa myös Vaalikoneilta kun  "en mä tiedä vielä ketä äänestäisin". Hänen mielestään on vaikeaa löytää oikeaa ehdokasta, vaikka myös hänellä on jo määrätty puolue mietittynä. Sukupuolella ei ole kovin suurta painoarvoa mutta "ehdokas ei saa olla liian nuori", Marjut sanoo.

Peter kauppaa yhdeksi vaihtoehdoksi äänestyspäätöksen helpottamiseen perinteistä "sinitarra-metodia". Siinä pippurinmarjan kokoinen pehmeäksi pyöritelty sinitarrapallo heitetään silmät ummessa ehdokaslistaan ja katsotaan, mitä "vaalikoneen tulos" kertoo. Jos haluaa vielä eliminoida puolueen vaikutuksen, voi ennen heittämistä pyörähdellä silmät ummessa ympyrää.
- Tänä vuonna äänestin tuttua, Peter kertoo. Hänen aikaisemmat äänestykset ovat useimmiten tuottaneen tulokseksi sen, ettei ehdokasta ole valittu. Nyt Peter kuitenkin uskoo ehdokkaansa läpimenoon!

Nyt kaikki äänestysikäiset vaaliuurnille. Ellei ennakkoäänestykseen ehdi niin sunnuntaina viimeistään varsinaisena vaalipäivänä!

Oikeusministeriön vaalisivut: http://www.vaalit.fi/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti