Tuulettimille on ollut tällä viikolla käyttöä. Muutaman asteen saisi lämpötila laskea, että sisätiloissakin olisi viileämpää. Ei auta nurista. Tammikuun kylminä pyryaamuina näitä aikoja muistellaan haikeudella!
Viimeinen LaaKe-ryhmän kokous, jossa Aira-rehtori kävi tarmolla läpi tulevan vuoden suunnitelmia.
OPOt paiskivat töäitä viimeisten kurssivalintojen kanssa. Ryhmät ovat osittain todella täynnä mutta aina ratkaisu löytyy kun jaksaa vääntää. Vaxi-Jari jakaa jo tiloille ensimmäisen jaksojen lukujärjestyksiä ja katsoo, että kaikki on kunnossa.
Ja vielä kellariin: huhujen mukaan korjattavaa löytyy mutta ihan pahimmat skenaariot rempan laajuudesta eivät onneksi toteudu. Toivotaan, että tilojen saneeraus sujuu hyvin.
PPR = Pientä Pinta Remonttia.
007-luokassa ja kellarikerroksen ATK-luokassa on tehty perusteelliset tutkimukset aina paalutuksiin saakka.
Ja viimeiseksi toiveita herättävä lupaus: laajakaistayhteydet tulevat käyttöön vuoden loppuun mennessä!! Tosin viimeisten vuosien aikana on totuttu siihen, että lykkäyksiä tulee. Jospa ei kuitenkaan tällä kertaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti