tiistai 25. lokakuuta 2016

Viime viikon juttuja

Viime viikolla ehdittiin kaikenlaista ennen ruhtinaalista kahden päivän syyslomaa. Keskiviikkona 19.10. Linnankoskiseuran matineassa oli hieno ohjelma. Kuvia juhlasta löytyy lisätiedoista. 
Tiistaina opettajakunta kokoontui omaan kokoukseensa WSOY:n talolle. Mukavaa päästä piipahtamaan! Sörkkaan on nyt siirtynyt niin paljon opettajia (+ ammattilukiolaisten ja iltalinjan tunnit) ettei enempää enää mahdu. Seuraava "suuri aalto" alkaa muuttaa tavaroitaan Ruusupuiston parakkeihin 3.jakson alussa.

Ope-kokouksen alkuun kukkia Juusolle ja Leenalle. Onnea! Onnea!




 Seuraavassa kuvakoosteessa Linnankoski-seuran 120-vuotismatinean otoksia. Linnankosken lukion bändi esitti "Dark Necessities" hienon tanssiesityksen ja valoshown kera.
Bändissä Lukas, Kristiina, Kasperi, Elias, Rasmus ja Tomi. Tanssi: Milla ja Veera.

 "Mikä ihana mies" - pienoisnäytelmä nähtiin jo viime viikolla Linnankoskipäivän juhlassa. Käsikirjoitus Maijaliisa Dieckmannin, ohjaus Leila Kiviluoman. Tuntui, että itse huomasin monta uutta asiaa uudella katselukerralla. Mukavasti ja hauskasti juhlayleisö pääsi Vihtori Peltosen aikakauteen ja tunnelmaan. Rooleissa: Peppi, Hanna-Riikka, Joel ja Shnyar. (Huom! Yksi nimi puuttuu!!??)

Kirjailija itse kävi kiittämässä näyttelijöitä esityksen jälkeen!

 Linnankoskimitalli jaettiin tänä vuonna piispa Irja Askolalle. Hänen kiitospuheensa oli otsikoitu "Selviämmekö ilman suvaitsevaisuutta?". Piispa puhui haasteista, joita nykyajassa elävät saavat kohdata. On "budjettivaje", "onnellisuusvaje" ja yhtä ja toista muutakin tuntuu meiltä puuttuvan. Pelkäämme monia asioita; nuorilla on sellaisia pelkoja, joita vanhempiväki ei tunnista ja eläkeikäinen voi pelätä ihan muuta. Pelkojen ja leimojen takaa "kurkistaa toinen ihminen". Emme selviä ilman suvaitsevaisuutta!


 Musiikkia olivat tulleet esittämään Runaway Zoon pojat: Miika, Juska ja Sampo (unplugged).

Tämän poppoon energinen ja iloinen esiintyminen tuo aina hyvän mielen. Käykää kuuntelemassa lisää:

Runaway Zoo, Mess Without You


Illan päätteeksi Manuel Linnankoski välitti vielä suvun terveiset ja tarjosi "Slurp" -kahvit koko juhlaväelle!