Lakkiaiset 2015

"Gaudeamus igitur, iuvenes dum sumus"
Riemuitkaamme, vielä olemme nuoria!

Tämän vanhan latinankielisen laulun sanoin onnittelemme uusia ylioppilaita. Laulun perusidea "elämä on lyhyt" on löydettävissä jo antiikin filosofin Senecan ajatuksista. Stoalaisena filosofina hän argumentoi, että elämän rajallisuuteen tuli suhtautua tyynesti, kuolemaa pelkäämättä ja tehdä alati parhaansa.

159 uutta ylioppilasta sai todistuksensa tänään Linnankosken lukiosta. Paikalla oli ilahduttava määrä riemuylioppilaita ja entisiä lukiomme opettajia. Katsele lisää yo-juhlan kuvia lisätiedoista.

Ineksen nuttura on sopivan tiukalla. Lukioaika ei ole vain stressiä ja suorittamista. Väliin mahtuu kasvamista aikuiseksi, harrastuksia, ystäviä , hauskanpitoa ja työtä.

 Lakkiaispöydän valkoinen meri on kevätjuhlassa aina yhtä sykähdyttävä näky! Jokaisen hatun eteen on tehty töitä ja opiskeltu parhaansa mukaan.

 Valovuodet: Linnankosken lukion kuoro, Antti ja Luis (kitara).

"Vaikka olitkin vain hetken mun kanssain
Luonas sun mä oon vieläkin.
Luokseni varjosi jäi.
Nään sut mielessäin."

 Riemuylioppilaat tulivat isolla joukolla muistelemaan 40- ja 50-vuotta sitten tapahtunutta omaa ylioppilasjuhlaansa Linnankosken lukiossa (silloisessa Porvoon yhteislyseossa).

Ja sitten itse asiaan: todistusten ja lakkien jako!

 Musiikkianti on vuodesta toiseen juhlissamme superluokkaa! Anun onnea tuottavat nuotit olivat vielä kenraaliharjoituksissa kadoksissa. Liekö nuottivihko löytynyt vai oliko yön aikana tehty uusi sovitus? Sopivalla kierteella näyttää olevan myös maestron nuttura =)

 Ylioppilas-Olli piti "hyvimmän" puheen mitä on kuultu aikoihin. Innostuksen ja intohimon ajatukset ovat ajassa ja ilmassa laajemminkin: myös rehtori-Kaisa viittasi omassa puheessaan heittäytymiseen ja antautumiseen itselleen outoihin asioihin. Koskaan ei voi tietää, mitä voi oppia!

(Ollin puhe löytyy kokonaisuudessaan lopusta.)

 Forever Young (säv.& san. B.Dylan).
May you grow up to be righteous
May you grow up to be true
May you always know the truth
And see the light surrounding you."

Sanna, Ines, Mona, Ilmari, Waltteri, Jiri, Jakub ja Matias.

Hieno joukko muusikkoja jättää lukioajan taakseen. Kiitos kaikille unohtumattomista elämyksistä!

 Professori (emer.) Juhani Laurinkari esitti riemuylioppilaan tervehdyksen.

"Laurinkari valmistui 21-vuotiaana teologian maisteriksi. Lisäksi hän on opiskellut sosiaalipolitiikkaa ja taloustieteitä. Hänellä on yhteensä neljä loppututkintoa ja tohtorin tutkinnot sekä Helsingistä että Wienistä. Laurinkari oli aikanaan Suomen nuorin pappi, nuorin sosiaalipolitiikan tohtori ja nuorin alan profesori." Wikipedia

Heinolta kuulosti kun professori kutsui nyt valmistuneita ylioppilaita kollegoikseen! Hän kehotti uusia ylioppilaita olemaan ylpeitä juuristaan ja taustastaan. Antamaan arvoa koulutukselle. Ja olemaan rohkea elämän edessä.

Hienosti palaamme Gaudemus-laulun ajatuksiin: eteenpäin!

Disa, Roosa ja Erika: Finlandia.
Tyttöjen kauniit ja sointuvat äänet toivat hienon loppuhuipennuksen ylioppilasjuhlalle.

Onnea, onnea, onnea!
Uskaltakaa ja olkaa rohkeita!

Ollin puhe:

Olen elämäni aikana kuullut useita ylioppilasjuhlien valmistujaispuheita, ja ne kaikki ovat kiusallisen tarkasti noudattaneet samaa kaavaa. Ensin dramaattisesti huokaistaan "Ohi on!", sitten taivastellaan, kuinka vaikeaa lukiossa on ollut (unohtamatta mainita muka-hauskasti sattumanvaraisia kivojakin hetkiä) ja lopuksi kerrotaan siitä, kuinka tuntemattomat portit/tiet ovat nyt avoinna kohti uusia seikkailuja ja kokonaisia maailmoja.

Tämä kaikki on jo niin kuultu! Ja siksi tiesin, etten tahdo alentua moisiin latteuksiin. Toki me valmistuneet olemme tämän juhlan kiistattomat päätähdet, mutta toisaalta: miksi muistella tympeitä matematiikan kaavoja tai yli hilseen meneviä perinnöllisyystieteen tunteja saatikka hetkiä, jolloin kemiantunnilla käsittelimme Ahvenanmaalle melkein pudotettua ydinpommia.

Ei! Me olemme jo kokeneet sen kaiken. Ja me olemme selvinneet siitä. Jopa ydinpommista... Siksi tulevaisuuteen kurottelun sijasta haluankin jakaa muutamia selviytymisstrategioitamme.

Yksi. Tajusimme, että itsensä yli- tai aliarvioiminen on aina pahasta. Asenteella "en osaa mitään olen huono ihminen" tai "osaan kaiken olen paras ihminen" varustetut yksilöt alisuoriutuvat todella helposti. Kuitenkin sopiva annos itseluottamusta auttoi saavuttamaan realismin nimissä saavutettavissa olleet tavoitteet.

Kaksi. Opimme arvostamaan sitä kaikkea, mitä lukioaikanamme saimme kokea. Jo edellä mainitsemani yli hilseen menevät perinnöllisyystieteen tunnit todella menevät yli hilseen, jos ennakkoluulot niitä kohtaan ovat liian suuret. Perinnöllisyystiede (ja mikä tahansa muukin aine) on mielenkiintoista ja ehkä jopa antoisaa, jos siihen suhtautuu oikealla asenteella.

Kolme. Oli tärkeää alkaa etsiskellä omia intohimojaan, joiden varaan aloimme rakentaa tulevaisuuttamme. Lukioon tullessa todella harva tietää, mikä se oikea suunta itselle tulee olemaan. Tutkimme, kokeilimme, olimme kiinnostuneita. Mahdollinen epäonnistuminen ei ollut virhe. Välinpitämättömyyden ainoa vastakaiku oppiaineiltakin on välinpitämättömyys. Itse muistan saaneeni ensimmäisen vakavan kontaktin suomen kielen hienouksiin peruskoulun seitsemännellä luokalla, jolloin kävin silloisen äidinkielenopettajani kanssa väittelyn siitä, voiko sanan "hyvä" vertailumuodot koskaan olla "hyvempi" ja "hyvin". Nyt, noin kuusi vuotta myöhemmin, kävin kahden yliopiston suomen kielen pääsykokeissa testaamassa, että menivätkö ne hyvästi.

Neljä. Edelliseen liittyen: olemme kypsyneet sen verran, että kunnioitamme muiden tekemiä päätöksiä ja arvostamme heitä sellaisina kuin he ovat. Kenelläkään ei ole syytä aukoa päätään, jos joku ei satu pitämään yliväkivaltaisista pallopeleistä tai epäinnostavista ryhmätöistä, joiden funktiona tosin oppimistilanteen sijaan takuulla on vain ihmissuhteiden solmiminen (ja opettajan lepohetki). Toki itsekin kunnioitan jollakin asteella yliväkivaltaisia pallopelejä, ja tunnustan niistä jopa joskus saaneeni joitain masokistisia nautintoja. Mutta ryhmätyöt sen sijaan...

No mutta joo, ehkä on pikkuhiljaa aika siirtyä kiitoksiin ja onnitteluihin. Mutta niitä ennen haluan sortua kliseeseen. Koska olihan tämä, mihin me kaikki lakkipäiset, nuoret ja kauniit ihmiset olemme pystyneet rehellisesti sanottuna ihan pirun kova suoritus. Ruotsin viisuvoittaja Måns Zelmerlöwin sanoin: We are the heroes of our time.

Kiitos opettajillemme kannustavista oppitunneista ja vanhemmillemme välittämisestä kotipuolessa. Omasta puolestani tahdon toivottaa sydämelliset onnitteluni valmistuneille ylioppilaskollegoilleni. Aina mun pitää valmistua ylioppilaaksi. Kiitos!