sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Kansainvälinen kevät etenee vauhdilla!

 Perinteinen Karjalanmatka on pian ovella. Juuso ja Peter kuuluttelevat matkalle lähtijöitä. Viikon kuluttua lähtee opiskelijaryhmä vierailemaan Pietariin, kouluun 32. Ja vielä huhtikuun lopussa suuri joukko Viron Viljandin kuorolaisia tulee käymään LiLussa. Kansainvälisyys on selkeästi tämän kuukauden teema. Kohdataan!
 Uusi mahtava joukko tutoreita on osallistunut koulutukseen menneiden viikkojen aikana. Töitä on tiedossa niin uusille kuin vanhoillekin: infoja 8-luokkalaisille ja uusien lukiolaisten kurssitarjotinopastuksia.
 Kellari alkaa näyttää ihan asuttavalta (ja näistä kuvista on jo toista viikkoa aikaa). Kaikki ylemmistä kerroksista tuotavat tavarat täytyy ennen muuttoa puhdistaa. Hommaa riittää.


 Viime viikkojen aikana on myös harjoiteltu sähköistä YO-kirjoitusta. Tässä opettajat saavat tietoiskun ope-huoneessa. Myöhemmin valtakuknnalliseen harjoitukseen 6.4. osallistuvat opiskelijat kävivät vielä läpi koneiden käyttövalmiuden. Hyvin ovat kaikki aikaisemmat harjoitukset toimineet. Nyt erona on se, että harjoitus simuloidaan niin "oikeasti" kuin mahdollista. Kokeeseen osallistuvat kirjoittavat kokeen liikuntasalissa, aikaa on 6 tuntia ja valvontavuorot on jaettu samoin kuin oikeassakin kokeessa.

 Ensimmäiset sähköiset kokeet tehdään maantieteessä, filosofiassa ja saksan kielessä.

 Jos kansainvälisyys ja opiskelu ulkomailla kiinnostaisi lyhyttä vierailua enemmän, kannattaa tutustua Cimon verkkosivuilla oleviin ohjeisiin ja mahdollisuuksiin.

Cimo

Aprillipäivästäkin selvittiin asianmukaisella kakulla. Ensi viikolla alkaakin jo 4.jakson koeviikko. Onnea kokeisiin kaikille!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti